Tomin ja Hannen häiden alustava ohjelma
Tämä ohjelma on vain alustava hahmotelma varsinaisesta ohjelmasta. Tätä sivua tullaan päivittämään vielä hyvissä ajoin ennen juhlaa.
Häissä on keskiaikainen teema, ja toivoisimmekin mahdollisimman monen häävieraista pukeutuvan keskiaikaiseen tyyliin. Toki paikalle voi tulla myös nykyaikaisissa vaatteissa, joskin mielestämme yksinkertaisetkin keskiaikaiset ovat paremmat kuin hieno moderni puku. Laadimme pari yksinkertaista ohjetta keskiaikaisten vaatteiden valmistukseen, ja tarvittaessa meiltä saa myös ohjeita muihin.
Vihkitilaisuus
Vihkitilaisuus järjestetään Maarian kirkossa heinäkuun 7. päivänä Herran vuonna 2001 kello 15.30 alkaen. Toivoisimme juhlaväen saapuvan paikalle hyvissä ajoin.
Siirtyminen hääjuhlaan
Vihkitilaisuuden jälkeen järjestetään varsinainen hääjuhla Laitilan Louhenlinnassa.
Paikalle järjestetään bussikuljetus. Mikäli haluat bussikyytiin, mainitse tästä ilmoittautuessasi. Bussikuljetus lähtee Maarian kirkolta vihkitilaisuuden jälkeen, ja palaa Turkuun kiertäen kuljettajan kanssa sovittavien paikkojen kautta illalla hääjuhlan jälkeen.
Luonnollisesti pääset paikalle myös omalla autolla. Noudata tällöin seuraavaa ajo-ohjetta: Hankkiudu Raisioon 8-tielle Poria kohti. Jatka 8-tietä Ohikulkutien liittymästä noin 47 km, eli Laitilassa Kusnin risteykseen asti, noin 3,5 km Laitilan keskustasta Turkuun päin. Käänny Louhenlinnan kylteillä varustetusta risteyksestä oikealle. Louhenlinna on noin 750 metrin päässä tien oikealla puolella (seuraa taas Louhenlinnan kylttejä). Mikäli tulet jyrkkään ylämäkeen, olet ajanut hieman liian pitkälle.
Hääjuhla
Bussikuljetus saapuu Laitilaan noin kello 17, jonka jälkeen ohjelmassa on perinteiden mukaisesti hääparin onnittelu.
Lahjapöytä sijaitsee sisäänkäynnistä vasemmalle. Lahjapöytää hoitaa Annukka Artell, jolta saatte pienet tarrat lahjoihinne ja kortteihinne kiinnitettäviksi. Näin osaamme kiittää oikeita ihmisiä lahjoista.
Louhenlinnan puolesta paikalla on ohjelmaa myös lapsille, jotta vanhempi väki voi keskittyä juhlintaan.